Kavioliittoa 6 vuotta!

Sunnuntaina 28.8. tuli 6 vuotta täyteen hevosen omistajuutta. Toisaalta se aika tuntuu hyvin lyhyeltä, mutta sitten taas tuntuu, että Mörri olisi ollut mulla aina. Nämä vuodet ovat olleet täynnä oppimista, ja koko ajan opin lisää sekä hevosesta että itsestäni. Ja tuossa mietittiin eilen, ettei tylsää päivää ole ollut koskaan! Melkein koko muu tunneskaala onkin menty läpi, iloa, surua, innostusta, kiukkua, tyytyväisyyttä, pettymystä ja sitä ihanan kultaista ylenpalttista onnellisuutta. Mutta ei siis kertaakaan tylsää!

Ennen kahvitarjoiluja vein Mörrin kävelylle, mistä hän otti ilon irti ihan tosissaan. Heppaherra huomasi selkeästi, ettei ole ihan tavallinen päivä, vaan että hän sai päättää suunnan ja melkeinpä vauhdinkin.

Ei ollut kova vauhti, 20 minuutissa päästiin 200 metriä ja saman verran aikaa/matkaa takaisin :D Poikkeuksellisesti tulimme pellon kautta kotiin, kun ensin löysin parit kantarellit koivun juurelta ja siitä pääsi tosi mukavasti pellolle.

Samalla selitin Mörrille, että ollaan oltu kuule kuusi vuotta kimpassa, niin hyvässä kuin pahassakin. Yhtä ja toista olemme kokeneet ja toivottavasti on paljon vielä edessä. Mörri seisoi paikoillaan selittäessäni ja kuunteli tarkkaan ja samalla katsoi mua tutkivasti. Ilmeisesti ääni oli normaalista höpinästä poikkeava, kun se niin vakavana kuunteli! Hetken kuluttua korvat siirtyivät "lepotilaan" ja asiaa hetken pohdittuaan, herra jatkoi syömistä. Ihan en nyt sitten päässyt perille, että mitä se tästä kaikesta tuumaa :-)

Mörri sai olla ihan issessein siellä, riimunnarun laitoin kaulallensa kiinni. Kävelin pikkuhiljaa tallia kohti ja välillä yritin houkutella Mörriä lähemmäksi. Syömiseen keskittynyt heppana ei ollut kuulevinaan, joten lähdin juoksemaan. Nääh, ei nyt jaksa eikä kiinnosta! Vihelsin välillä ja juoksin piiloon, jolloin näin Mörrin pään nousevan ylös ruohosta minua etsimään. Ja kun se näki missä olin, pää painui takaisin herkuttelun pariin. Ei auttanut muuta kuin kävellä takaisin hakemaan se hupsukka sieltä, menin vierelle ja ponkaisin juoksuun, jolloin Mörri innostui juoksemaan mun kanssa. Hahaa, sainpas sen mukaan!

Tallilla Mörri sai poikkeuksellisesti porkkanaa puuronsa joukkoon, olihan meillä juhlapäivä! Porkkanat ovat olleet kiellettyjen listalla tuon verensokerin takia, mutta nyt sitten herkuteltiin.

Mörrin verensokeri on pysynyt tasaisena, mikä on ihan hyvä. Eläinlääkäri kävi tuossa pari viikkoa sitten raspaamassa hampaat, antamassa rokotukset ja noutamassa lantanäytteet. Samalla otettiin verikoe, mistä näkyi maksa-arvot ja verensokeri, niitä jäin hermostuneena odottelemaan.

Jo heti illalla elli soitti ja kertoi että maksa-arvo oli 44, eli lievästi koholla, mutta loppukesän arvoksi oikein hyvä ja issikoilla muutenkin on korkeampi tuo arvo. Verensokerikin oli tasaisesti koholla, mutta sitä se nyt on tän asian kanssa. Ainakaan se ei heilahtele ylös alas ja ellin mukaan meidän ruokintakin oli kohdillaan vähäsokerisen heinän kanssa.

Madotusta Mörri ei olisi tarvinnut, mutta koska Volfalla oli hieman yli sallitun rajan, niin molemmat saa matolääkkeen. Ja tämä oli nyt sellainen, joka tehoaa myös heisimatoihin, mitkä ei näy lantanäytteessä.

Tykkäsin kovasti tuosta Talliklinikan Laurasta (Laura Jernvall), hän otti Mörrin aaltomaisesta kalustosta hampaita kunnioittaen piikkejä pois. Ei niitä paljoa ollutkaan, mutta kuitenkin, haluan säästää hampaita mahdollisimman pitkälle :)

Olen tässä joutessani tehnyt Mörrille rehutaulukkoa, sellaista laskuria, mistä näkee mitä kaikkea heppana saa, jääkö jotain puuttumaan ja onko jotain liikaa. Sama periaate varmaankin kuin Hoptissa, mutta olen laittanut meille sopivat arvot ja laskurit. Se on vielä hieman kesken tuo homma, mutta eiköhän nuo vitamiinien ky:t saa muutettua muotoon g/kg tai mg/kg. Mielenkiintoinen projekti kyllä, sanoisin. Ainakin näin excel-friikille! ;-)

Onko teillä tehtynä Hopti-laskelmat tai vastaava?

Kesäkuun tohinoita

Lähdettiin tässä yksi päivä pitkästä aikaa taas kärryttelemään, saatiin nimittäin pumpattua ilmaa renkaisiin. Tai siis Kari sai pumpattua, mä seisoin sivussa ja osallistuin henkisesti työntekoon :D

Mörri tykkää kärryttelystä nyt enemmän, kun sillä on tuo Y-muotoinen rintaremmi. Menin kyytiin jo melkein heti kun tallitieltä käännyimme pois, yleensähän mä kävelen aika pitkään saadakseni omat lihakset lämpimiksi. Mörri oli iloisella päällä ja meillä oli Volfa edessä vetoapuna.

Matkalla oli muutama ylämäki, jotka pääsimme tosi hienosti ylös ihan käynnissä. Kehuin poikaa paljon ja toisen mäen päällä tulin pois kärryistä palkitsemaan hevoseni porkkanapoletilla, niin jyrkän mäen herra ponnisteli ylös! Edessä oli samanlainen jyrkkä alamäki, sen tulin taluttamalla alas, koska en ole noin jyrkkää mäkeä mennyt ennen Mörrin kanssa. Oli meillä mäkivyöt, mutta kuitenkin.

Siinä vaiheessa kun lähestyimme puomin takana olevaa tietä, Mörrin askeleet alkoivat tihentyä. Itseasiassa jo sen alamäen jälkeen jouduin melkein vauhdissa hyppäämään kyytiin, kun oltiin menopäällä :) Tulin puomilla pois kyydistä ja ohjasin hieman turhankin innokasta 24vee kärryissikkaani puiden välistä. Piti oikein pidätellä, ettei tuo hupsukka olisi oikonut puita päin päästäkseen nopeammin ravailemaan!

Siinä tuli taas vauhdissa hypättyä kyytiin, mun täytyy tosissaan harjoitella tuota hommaa. Sitten jo viiletettiin Volfan perään ravilla, voi että kuinka Mörrillä on hyvä ravi! Peppu keikkui siinä mun nenän edessä ja aina välillä kuului röhkäisy tyytyväiseltä hevoselta.

Otimme pieniä ravipätkiä aina kun vain tie salli, routimisen takia tänä vuonna on pahemmat jäljet kuin aiemmin. Mörri oppi jo ennakoimaan lähtöä, se tarkkaili edellä menevää ratsukkoa ja kun Tuulikki hieman puristi pohkeita Volfalle, Mörri lähti jo raviin. Fiksu poika! :D

Mulla olisi vaan pitänyt olla pehmuke peffan alla, retkipatjan palanen oli jäänyt tallille. Se estäisi myös ne sivuttaiset liukumiset, nyt tuli putsattua paikattomilla ratsareilla penkki kiiltäväksi ;-)

Käännöksen jälkeen lähdimme takaisin päin ja mulla oli ohjissa pitelemistä. Mörri oli jo lämmennyt ja puski tohkeissaan päristellen Volfan perään, sentään sain ohjattua siihen kohtaan tietä mihin halusin. Ravi koveni kerta kerralta ja pikkasen tuntui jarrupalat olevan heppanalta hukassa! :D Ei se mitään, antaa mennä jos kerta juoksututtaa.

Viimeinen ravi oli niin lennokasta, että piti tosissaan hidastaa sekä ohjilla että äänellä, ettei oltaisi töötätty Volfan ahteriin. Puomin ohitus metsän kautta oli taas vauhdikas, taluttaessa melkein nojasin taaksepäin ponia pidätellessä.

Jyrkässä mäessä kehuin Mörriä ja se kiskoi mut tosi hienosti mäen päälle. Ajattelin sitten pysyä kyydissä sen jyrkän alamäenkin ja hidastin ohjilla ja sanoin "Vaa-roo-vaas-tii..." kuten aina muissa vaikeissa paikoissa selästä käsin tai taluttaessa. Mörri tietää käskyn mennä hitaasti ja asetteli jalkansa hyvin varovasti alamäkeen ja otti mäkivöillä kärryn ja mun painon vastaan. Alamäki meni NIIN hienosti, että oli pakko palkita hevonen porkkanapoletilla!

Käyntijaksolla otin hieman videokuvaakin, löytyy tuolta Videot-sivulta. Olisin halunnut kuvata ravissa, mutta tuo poika oli niin kovassa vedossa ettei ollut mitään mahdollisuutta kuvata kännykameralla samalla kun pitää ohjista kiinni. Pitää vissiin ottaa kypäräkamera jossain vaiheessa mukaan, sillä saa ainakin hyvää kuvaa myös vauhdikkaammissa tilanteissa.

Tallilla sitten Mörri pysähtyi pihalle odottamaan kaikessa rauhassa varusteiden riisumista. Hieno taito sekin, siis seistä irrallaan pihalla, kun availen tarvittavia solkia ja hihnoja! Tosin viimeeksi huomasin, että irrotan kaikki vain toiselta puolelta ja saan koko valjastuksen yhtenä pakettina irti kun nostan aisoista kärryt taaksepäin. Ei tarvitse joka solkea avata, että saan yksitellen varusteet pois, vaan pääsen nopeammin hoitamaan hevosen ja vasta myöhemmin sitten setviä varusteet kuntoon.

Me käytiin muuten juoksemassakin taas Mörrinkäisen kanssa. Alunperin suunnitelmissa oli mennä järvelle, mutta Mörri ei nyt kertakaikkiaan halunnut sinne, vaan ilmoitti haluavansa metsään. No eipä mulla ollut mitään sitä vastaan, joten lähdimme metsälenkille ja juoksimme kaikki tasaiset pätkät.

Mulla oli juoksulenkkarit jalassa, mutta maastolenkkarit olisivat olleet paremmat tähän hommaan. Metsäpolulla piti olla tarkkana mihin jalkansa asettaa ja sitäpaitsi Mörri pörhisteli ja röhki ja aina välillä ystävällisesti työnsi mua kovempaan vauhtiin, joten se ei ole kovin helppoa. Onneksi on pitkät jalat!

Mustikoita tarkkailin siinä samalla kulkiessa, olin nähnyt netissä uutisia alkavasta mustikkakaudesta. Paljon näkyi vaalean sinisiä raakileita, että kyllä niitä on tulossa. Loppumatkasta löytyi jo ihan valmiitakin mustikoita ja pysähdyin onnellisena niitä muutamat poimimaan. Mörri vaan hermostui, olimme hikisiä kumpikin ja itikat ja paarmat hyökkäsivät kimppuun. Sain muutamat marjat suuhuni ja sitten tunsin kun Mörri pisti turpansa mun ahterin alle ja siirsi mut takaisin polulle nenä menosuuntaan. Mua nauratti, joo joo mä menen kyllä, ärsyttää nuo itikat minuakin! Mörrille kävely ei kuitenkaan riittänyt, vaan herra pisti uudestaan muhun vauhtia, nyt se suorastaan nosti mut kesken askeleen, raville siitä senkin hidas ihminen! :D Juoksuun taas, ei voinut muuta!

Tuttu isäntä tien varrelta katseli huvittuneena, kun me höyrysimme polulta puskien läpi tielle. Kerroin, että tuli juostua ensin omaksi iloksi ja sitten itikoita pakoon. Tykkään juoksennella Mörrin kanssa, se innostuu välillä pinkomaan kovaakin ja jopa vingahtaa innoissaan kun pää alhaalla ja melkein pukittaen lähtee liikkeelle. Hevosen ilo ja riemu liikkeessä on ihanaa katseltavaa, siihen ei kyllästy koskaan!

Kesän kynnyksellä

Meillä on ollut hieman terveyden kanssa ongelmia, siis Mörrillä lähinnä. Siitä on tullut vanhuuttaan insuliiniresistentti, eli vaikka haima tuottaa insuliinia pilvin pimein, elimistö ei pysty käyttämään sitä hyödykseen ja verensokerit on koholla. Cushingin testi tehty kahteen otteeseen ja se on ihan normaaleissa arvoissa. Nyt olemme karsineet kaikki ylimääräiset pois ruokavaliosta, laiheliinihan tuo poika jo valmiiksi on.

Mitään oireita ei hevosella näy, ihan samanlainen se on kuin aina ennenkin. Meno päällä kun sopiva polku sattuu eteen, ei ruokahaluttomuutta, lihavuutta, tai masennusta ollenkaan, kaviot ovat hyvässä kunnossa ja kaikki päällisin puolin ok ja henkinen puoli hevosella on ihan yhtä mainio kuin normaalistikin. Toisin sanoin mistään en olisi asiaa huomannut, ellen olisi seurannut verenkuvaa maksa-arvojen takia. No sentään ne maksa-arvot ovat loistavat, kuten kaikki muutkin veriarvot tätä insuliinin ja sokerin määrää lukuunottamatta. Mutta tilannetta siis seurataan ja liikutetaan hikeen, kuten lääkäri määrää.

Mörri täytti 24v tuossa vappuna, tai silloin me pidettiin synttärit pojalle. Poikkeuksellisesti se nyt sitten sai sokeriarvoista huolimatta kakun, missä oli parit näkkärit, pellavapuuroa, muutama porkkanaviipale ja valkosipulia. Oli makoisa kakku, se katosi hyvin äkkiä ahneen pollen kitusiin! Kakusta video tuolla Videot-sivulla :) Ja laitoin sinne piehtaroinnistakin videon, pitäähän nyt synttärisankarin piehtaroidakin!

Lahjaksi saatu hieno harja, ei sähköistä turkkia kuten muoviharjat! Kaunis!

Tuulikki on etsinyt ahkerasti sellaisia reittejä, missä hevoset joutuisivat kiipeilemään. Mörri ja Volfa ovat tosi innokkaita uusille reiteille ja niin olen minäkin. On kiva nähdä uusia paikkoja, vaikken niitä reittejä ekalla kerralla opikaan. Ja oikeesti, mulla olisi se kännykkä, mihin saisin reitin tallennettua, mutta kun JOKU on niin havupää ettei muista laittaa appsia päälle!

Nyt kun tuoretta ruohoa alkaa olla joka pientareella ja metsät on vihreinä, mulla on ollut ongelmana tuo Mörrin natustelu. Himo vihreälle on kova, ja ikäväkseni joudun rajoittamaan sitä aika rankasti. Tässä on ollut poikkeuksellisesti pari kuukautta ohjat tiukasti käsissä, mikä on mulle aivan ennen kuulumatonta ;-) Mörri kiukkuaa mulle asiasta alkumatkasta puolisen tuntia, mutta luovuttaa sitten kun kerta Täti on vielä itsepäisempi... Kiltti poikahan se on enkä usko sen haittaavan, jos se nyt napsun sieltä ja toisen täältä matkan varrella saa, mutta emme todellakaan jää seisomaan ja syömään!

Mulla on ollut nokkospellettejä sille palkintonamuiksi, ovat aika maittavia Mörrin mielestä. Mun suuhun ne maistuu vahvasti vihreältä, tuli siis maistettua kuten muitakin Mörrin ruokia. Tilasin nokkospellettejä, kun ne putsaa maksaa ja nokkosella on paljon hyviä vaikuttavia aineita ihan noin yleisestikin. Nokkoskauppa.fi oli tämä firma, juuri hain postista seuraavan satsin.

Toissa päivänä kävimme tekemässä pidemmän retken vanhoille kesälaitumille. Mörri oli tohkeissaan kun ylitettiin se tietty oja, sen jälkeen ei paljoa voi nimittäin muualle suunnata kuin vanhoille kesälaitumille! Poika lähti ihan keulille, kun oli niin tohkeissaan ja Volfa jäi kummastuneena taakse.

Kesälaitumilla ei vielä ollut hevosia, eikä vanha lauma sinne enää tulekaan kun muuttivat Liperiin. Käsittääkseni laitumille on kuitenkin tulossa muita hevosia jossain vaiheessa, mutta nyt nuuskimme uteliaina tyhjiä tiluksia. Mörri ilmoitti haluavansa aidan toiselle puolelle, koska siellä olisi vesikasveja, mutta emme kuitenkaan menneet. Kuuluisa Mörri-huokaus pääsi herralta ilmoille, mutta jatkoi sitten nätisti matkaa. Hetken aikaa söimme heinää takimmaisen laitumen portilla ja suuntasimme sitten kotiin päin.

Metsäpoluilla huvitti suuresti, kun tajusin Mörrin olevan valmiina raviin. Siitä tulee aina se fiilis, että nyt olis sopiva pätkä pinkaista! Sain pidettyä villikkoni kuosissa alamäen ajan, mutta sitten oli pakko päästää menemään. Yritän aina tehdä sen päästämisen niin, että annan kuitenkin käskyn mennä, että saisin sen "luvalliseksi" lähdöksi. En tiedä onko siinä mitään järkeä, mutta tuntuu ainakin itsestä paremmalta, kuin että antaisi hevosen vain mennä. Siellä me sitten viipotettiin hienolla ravilla ja parilla laukka-askeleellakin Volfan perään! Ja toisessa kohdassa Mörri oikein pysähtyi ja antoi Volfan jatkaa matkaa, koska edessä oli taas pieni pätkä ravia ja laukkaa. Siinä ei tarvinnut pidätellä, Mörri odotti käskyä lähteä ja sitten pistettiin vauhdilla menemään :D Mä niin rakastan sitä tunnettä, kun Mörri ilmoittaa tekevänsä kohta jotain, ja mä huomaan sen merkin ja tiedän miten reagoida. Se ei tee yhtään mitään ilmoittamatta siitä ensin, paitsi jos se säikähtää ja sit hyppäsee, mutta kaikki muut mitä se aikoo tehdä, se myös ilmoittaa. Se on sitten mun asia olla kuulolla ja skarppina siellä selässä ;-)

Mun pitäisi taas valjastaa Mörri kärryjen eteen, pitää ensin renkaat täyttää meidän kärryistä. Siinä on taas aivan eri fiilikset mennä, Mörri tykkää kun vetäminen on kevyempää kuin kantaminen. Me käytiin pienellä kärrylenkillä pari viikkoa takaperin multasäkki painolastina, ajoin kärryjen takaata Mörri-herraa. Se innostui ravaamaan siihen malliin, että meikä juoksi ja roikkui kärrujen selkänojasta kiinni pitäen. Kyytiin ei voinut mennä kun pyörät olivat melkein ilmattomat. Sitten Mörri katseli sinne taakse mua ja näytti sanovan että näetkö kuinka kovaa pystyn juoksemaan? Ei auttanut kuin kehua poikaa ja palkita nokkospelletillä :D On se hieno poika!

Hevososteopaatin vierailu

Tässä on varmaan mennyt vuosi siitä, kun viimeeksi osteopaatti meillä kävi manipuloimassa Mörrin lihaksia. Ihan liian pitkä aika, täytyy pyytää Tiina Kataja meille uudestaan vaikka puolivuosittain.

Ei Mörrillä ole mitään vikoja ollut, ei pahempia kireyksiä eikä jäykkyyksiä normaalia enempää, mutta halusin varmistaa kuitenkin asian ja antaa Mörrille pienen hemmotteluhetken. Vuosi sitten huomasi selkeästi manipuloinnin seurauksena, että liike ei ollut ollenkaan niin etupainoinen kuin ennen osteopaatin käyntiä. Ja itseasiassa nyt Tiina sanoi, että hevonen vaikuttaa tasapainoisemmalta, eli ettei siis ole toispuoleinen niin paljoa. Siihen muuten on varmaan auttanut myös kärryttely!

Meillä nuo lenkit ovat olleet tänä talvena suhteellisen raskaita nuoskalumen ansiosta, eli hevoset ovat joutuneet tekemään enemmän töitä, nostelemaan jalkojansa ja katsomaan mihin ja miten astuvat. Kerroimme Tiinalle tuosta meidän lenkistä, on mäkeä ja mutkaa vaikka kuinka, korkeuseroja pienellä alueella hurjasti, erilaisia alustoja (kallioita, varvikkoa, märempää sammalikkoa, kuusimetsää, hiekkatietä ja ties mitä kaikkea) ja taivutuksia tehdään puiden ja kivien ympäri. Hän kysyi, että kuinka pitkä lenkki se on ja Tuulikki vastasi että noin tunnin. Tiina totesi, että sehän on jo ihan pitkä lenkki, johon tuumasin, että meillä se on se lyhyt lenkki, muut on pidempiä :)

Melkoisen paljon mun tulee käveltyä tuon Mörrinkäisen kanssa, sekä alkulenkillä että lopussa. Sillä tavoin saan omat lihakset lämpimiksi ja kun tuo leikattu polvikin tarvitsee liikuntaa, niin näin hyödytään siitä molemmat. Ja mun täytyy kuitenkin pitää mielessä sekin, että Mörrillä on ikää jo 24 vuotta. Se oli asiakashevosena 18 vuotiaaksi, eli kunnes tuli mun eläkeläispolleksi. Ei sillä, että se vaikuttaisi mitenkään iäkkäältä, heppaherra pinkoo kuin vuotias varsa, kun laukalle pääsee. Ja Mörrihän oli aivan tohkeissaan, kun se sai olla käsihevosena! Hyvänen aika, miten se tykkäsi! :D Pitääkö mun nyt ostaa toinen hevonen, että saan sillä ratsastaa ja Mörri pääsee käsihevoseksi...

Oli kiva taas seurata Mörrin reaktioita, välillä se ei tiennyt mitä ajatella ja välillä se rentoutui niin että silmät alkoivat lurpsahdella. Tasaisin väliajoin Mörri kääntyi katsomaan Tiinaa kuin kysyäkseen, että mitä sä oikeen hääräät siellä mun takalistossa. Hassu poika se on! Jossain vaiheessa se ei olisi enää jaksanut seistä paikoillaan, kun namiakaan ei tältä Tätiltä herunut, joten jouduin komentamaan hampaita irti siitä riimunnarusta. Hyvin se totteli, mutta huvitti, kyseinen riimunnaru on kiinnitetty niin, ettei sitä saa irti ihminenkään ihan heti. Tämä mun Houdini tosin avaisi sen halutessaan helpostikin, mutta totteli kuitenkin.

Koirien tullessa talliin Mörriä ärsytti, hänen Tätinsä leperteli niille koirille! Heppaherra yritti tökkiä ja saada huomiota kun rapsuttelin Taikaa ja Penniä. Penni tuli syliinkin ja Mörri-herra oli hetken aikaa varsin nyrppis. Rauhottui kyllä, kun Kari vei koirat sisälle, pää laskeutui alas ja jo sieltä kuului päristelyä ja sitten tuli haukotuksiakin :)

Vein sitten hepsukkani takaisin tarhaan ja laitoin sille fleeceloimen päälle, ettei manipuloinnin jälkeen tule niin helposti vilu. Tyytyväisen oloinen hevonen se oli, varsinkin sitten kun vein sille heiniä. Volfa nimittäin oli vuorostaan käsittelyssä ja Mörri sai syödä yksin kaikki ne herkulliset kuivaheinän lehtimurskat, mitä olin ihan häntä varten kerännyt ;-)

http://www.hevososteopatia.fi/

Uusi rintaremmi kärryttelyyn

Ostin jo ennen joulua Mörrille uuden rintaremmin kärryttelyä varten, koska edellinen suora ei ollut ihan se paras malliltaan issikalle. Olisin halunnut muotoillun remmin, mutta päädyin Y-rintaremmiin sen edullisuuden takia. Löysin sellaisen leveäremmisen version ja sain siitä vielä hieman alennustakin, sattui olemaan vimonen kappale.

Kokeilin sitä jo aiemmin ihan vain silojen kanssa ja huomasin, että vetoliinoissa oli meille ihan turhaan pistoolilukot. Alaosassa pistoolilukko oli tosi hyvä, sen jätin paikoilleen, mutta nuo kaksi muuta vaihdoin meidän ratsastusohjiin. Ja vasta nyt tuli mieleen, että pitäisi ostaa toisetkin lukot, että saisin ne ajo-ohjiin, mua nimittäin ärsyttää laittaa solkikiinnityksellä olevia ohjia riimuun ajoa varten kun kerta pistoolilukotkin on keksitty.

Nyt oli kuitenkin tarkoitus laittaa kärrytkin Mörrille perään, joten roudasin kaikki kamppeet valmiiksi tallin ovelle. Mietin jo mielessäni miten homma hoidetaan ja lähdin hakemaan Mörriä tarhasta riimun kanssa. On tuo poika aika vekkuli heponen, se lähti kaameella tohotuksella kohti porttia, kun hänellä oli riimu päässä! Se nimittäin tykkää riimuretkistä :)

Harjasin ensin Mörriä, sillä on karvanlähtö taas aikamoinen prosessi. Sitä voisi harjata vaikka kolme tuntia ja silti irtokarvoja lähtee villapaitatarpeiksi. Saatuani pojan edes joltiseenkin kuntoon, laitoin silan selkään ja vatsavyön kiinni. Sitten alkoikin mietintä ja tuumaus.

Laitoin rintaremmin ensin roikkumaan siitä.. hmm.. mikähän sen osan nimi on, no se mikä kuitenkin tulee niskan yli ja pitää sivuremmejä niin, ettei ne valahda lapojen päälle. Selitin Mörrille koko ajan mitä tein ja herrasmiehenä hän osallistui keskusteluun röhkimällä sopivissa paikoissa rohkaisevasti.

Yhdessä mietimme, että varmaan olisi parempi pidentää mahavyöhön tulevaa alaremmiä, mikä nostikin juuri sopivasti Y-remmin paremmalle korkeudelle. Seuraavaksi mietimme, että pitäisi varmaan laittaa ne kärryt perään vetohihnojen kokeilua varten. Siispä hain kärryt ja ohjailin niitä Mörrin taakse samalla kun selitin tuovani ne ja nostavani ne nyt pepun yli, hieno poika, ja nyt ne tulee alas, vielä laitetaan mäkivyöt hännän alta, jne. Kiinnitin aisat ja palkitsin taas hevostani, joka seisoskeli kaikessa rauhassa aina väillä katsellen hääräilyäni.

Sovittelin vetoliinoja aisoihin ja menin puolelta toiselle saadakseni remmit täsmäämään. Mörrin pää kääntyili samaan tahtiin ja aina välillä se laski pään ihan alas tunnustellakseen uutta remmiä. Sain kiinnitettyä kaikki hihnat niin hyvin kuin osasin ja taisin, joten oli aika lähteä talutuksessa liikkeelle.

Peruutin Mörrin ja kärryt taaemmaksi, että pääsisimme kääntymään paremmin tielle päin. Lähtiessäni kävelemään Mörri tuli takanani ja hetken kuluttua ihmettelin, että miten se riimunnaru menee mun kädessä ylös alas ja sivulle. Käännyin katsomaan ja Mörri siellä testaili kävellessään uutta varustettaan. Poika nosti päätään, laski alas, kokeili kääntää päätään sivulle ja toiselle, kiemurteli valjaissaan ja pysähtyi sitten miettimään. Kysyin että miltä se tuntuu, jolloin Mörri puhahti ja lähti tyynesti kävelemään alamäkeen.

Jatkoimme matkaa ja Mörri aina välillä veti pään alas ja päristeli, eli oli ainakin mun nähdäkseni ihan tyytyväinen polle. Ja siitäkös riemu syntyi, kun käännyimme vasemmalle kärryjen kanssa, hevoseni mieluisin suunta! Niin tohkeissaan se oli, että houkutteli mua juoksemaan. No kyllähän mä juoksen, vaikka jouduin kirmaamaan auton jäljissä, eli hieman liukasta oli näin lumen aikana. Mörrin oli hyvä juosta keskellä tietä, siinä ei kaviot lipsuneet ollenkaan.

Päristelevän polleni hidastaminen loivaan alamäkeen olikin sitten jo ihan eri juttu, kipitin varovasti liukkaissa kohdissa ja yritin hidastaa riimunnarusta ja sanomalla "Sooo... sooo..." Otinpa vielä harjastakin herraa kiinni, etten mene nurin kipittäessä. Mörri kuunteli kyllä ja hidasti tasaisesti ja olin tosi onnellinen fiksusta hevosestani. Annoin namia, taas kerran tilannetajuinen hepsu ymmärsi mitä tehdä.

Kävelimme loppumatkan risteykseen, missä käännyimme laajassa kaaressa. Huomasin kuitenkin, että Mörri otti niitä tarvittavia ristiaskeleita ja kehuin hevostani urakalla. Mörri oli innoissaan, se lipoi huuliaan ja röhkäisi mulle, juu hän osaa ja on NIIN hieno poika!

Sitten tuli kyllä stoppi, ja kun katsoin Mörriä, se yritti selittää mulle haluavansa vielä jatkaa matkaa. Katsoi mua, sitten se katsoi poispäin tallilta, ja katsoi sitten uudestaan mua että ymmärsitkö sä. Sitten se katsoi uudestaan pois, hän haluaisi tuonne, ymmärrätkö nyt? Mörri käänsi katseensa takaisin muhun ja mä katsoin sinne mihin se oli katsonut, eli olin ymmärtänyt kyllä. Sanoin sitten että luulen että meidän on parempi mennä takaisin tallille, kun tää on eka kerta tällä rintaremmillä, enkä halua että erilainen ja uutuudenjäykkä varuste aiheuttaa mitään ongelmia. Sanoin kyllä että voidaan mennä sinne seuraavalla kerralla, mutta nyt pitäs mennä varmuuden vuoksi takaisin kotiin.

Syvän huokauksen jälkeen Mörri suostui lähtemään takaisin, mutta ei se kauaa tilannetta harmitellut. Muutaman askeleen jälkeen se nimittäin halusi uudelleen raville ja mua nauratti. Pakko tässä on sitten juosta, kun kerta hepsu niin haluaa! Loivaan ylämäkeen olikin helpompi mennä ja hidastamisen kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Käännyimme hienoin ristiaskelin tallitielle ja jyrkän alamäen sipsuttelimme molemmat varsin varovasti. Notkossa sen sijaan tunsin kädessäni tutun lämpimän kosketuksen, Mörri pyysi juoksemaan ylämäkeen. No antaa mennä sitten! Pinkaisin juoksuun ja hyvänen aika kun sainkin pistää kaikkeni peliin, Mörri nimittäin vetäsi kunnon ravilla ja kun pääsi rinnalle, herra vetäsi pään alas ja vaihtoi vinkaisun kera laukalle. Meikä pinkoi minkä kintuistaan pääsi ja tämä mun riemukavio kiskoi mua narun jatkeena vierellään.

Mörri hidasti itse vauhtia, kun huomasi mun hengityksen vaikeutuvan. Mulla on ollut pikkasen ongelmia astman kanssa ja vaikka tuossa vielä alamäkeen ja loivaan ylämäkeen juoksikin, niin tuo jyrkkä ylämäki veti takin tyhjäksi, keuhkoista puhumattakaan. Mutta fiilis oli loistava, meillä oli tosi hauskaa!

Tallipihalla Mörri parkkeerasi itsensä siihen kohtaan, missä olen aiemminkin riisunut varusteet pois. Riimunnarun laitoin harjan yli ja availin rintaremmin solkia ja lukkoja. Vein rintaremmin talliin Mörrin edelleen seisoessa kiltisti paikoillaan. Siinä kohtaa tuli mieleen, että kaikki nuo loput varusteethan lähtee kerralla pois, kun irrotan mahavyön toiselta puolen. Mäkivyöt on muutenkin jo kiinni kärryissä, niitä en ole muutenkaan irroitellut.

Mörri seisoi edelleen irrallaan kun nostin silat ja mäkivyöt kärryjen aisojen kanssa ylös ja pois selästä. Peruutin kärryt kauemmaksi ja nostin pystyyn, sitten sain pistettyä Mörrinkäisen kiinni odottamaan ruokaansa.

Lastasin herkkuja vatiin ja toin herralle valkosipulilla höystetyn sapuskan. Mörrin syödessä irrotin aisoista ylimääräiset remelit ja vein ne paikoilleen. Kärryt vein suojaan myös ja tuumasin, että on hyvä saada hevonen nopeasti irti varusteista ja hienoa kun tajusin varusteiden lähtevän ihan helposti.

Jälkikäteen hoksasin, että myös sen rintaremmin voi jättää, vaikka siinä täytyy joka tapauksessa irrottaa kaikki muut kohdat paitsi joko alaremmi tai vaihtoehtoisesti toinen sivuremmi. Samalla tuumasin myös sitä, että jos sittenkin laittaisin vetokartun takaisin ja hankkisin pitkät vetoliinat siihen. Voisi ainakin kokeilla hommaa, kunhan löydän jotkut sopivat vetoliinaksi sopivat remmit.

Tämä mun Mörrykkäiseni on kyllä mainio hepsu, se vaan ottaa niin rennosti kaikki, testaa itse varusteetkin että onko hyvä. Ja ilmeisesti oli hyvä remmi, pään sai mukavasti alas ja kirmailu maistui!

Tasapaino koetuksella

Meillä on nyt muutaman kerran käynyt Johanna liikuttamassa Volfaa ilman satulaa. Minäkin tykkään mennä satulatta ja kun tiedossa oli vain lyhyehkö käyntilenkki, päätin lähteä Mörrinkäisellä ihan ilman satulaa tai huopaa. Heppaherra oli tohkeissaan, se tykkää kun ei ole mitään kiristämässä tai puristamassa! :)

Alkumatkan talutin ja samalla tutustuttiin Johannan kanssa toisiimme. Oli aika raskasta kävellä pakkasen takia, astma hieman rajoittaa näitä mun talviurheiluja. Viimein kipusin kyytiin kaatuneen puunrungon päältä ja Mörrillä oli korvat totaalisen kuunteluasennossa. En ole montaa kertaa mennyt ilman mitään pehmuketta ja Mörri-rukka mietti että pysyykö tuo perunasäkki mitenkään tuolla selässä...

Lähdimme uudestaan liikkeelle ja mua huvitti, hevoseni mietti ja tuumasi ja kulki kuin munankuorilla! :D Sitten se jopa pysähtyi iiihaaan hiiitaaastiii ja käänsi varoen päätään mua katsoakseen. Kerroin että kyllä mä täällä pysyn ihan pikkasen reippaammassakin käynnissä, tää nyt on vaan eri tuntuista kuin normaalisti. Varsin epäilevän näköisenä Mörri jatkoi matkaa, mutta rentoutui kulkemaan samaa tahtia kuin minä siellä selässä.

Muutaman minuutin kuluttua olin jo tosi rento, Mörri pitää musta todella hyvää huolta! Toinen korva oli kuitenkin aina minuun päin ja toinen kuunteli ympäröivää metsää ja edellä kulkeva Volfaa. Alamäet hepsu kulki käsittämättömän varoen ja jalkansa huolellisesti asetellen, ettei vain kyytiläinen tipahda.

Yhdessä kohdassa kavion alle kuitenkin osui liukas puun juurakko ja Mörrin vasen etunen lipsahti vasemmalle sivuun. Horjahdin sille puolelle, joten yritin korjata tilanteen siirtymällä oikealle. Mörri teki yhtäaikaa mun kanssa korjausliikkeen, jonka takia tasapaino olikin mennä oikealle! Ihan silkalla vaistolla tein toisen paljon pienemmän korjausliikkeen ja tuo fiksu hevoseni teki samanlaisen vastaan. Yhtäkkiä huomasin istuvani tasan tarkkaan keskellä hevosen selkää ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut! 

Mörrillä on tosi hyvä tasapainoaisti, se osaa pitää selkänsä suorassa ihan kummallisissakin tilanteissa, etujalatkin saattaa mennä ristiin ja selkä on edelleen suorassa! Nytkin olisin pärjännyt vain olemalla ihan hiljaa siellä selässä ja antaa Mörrin tehdä ne korjausliikkeet, eikä itse alkaa säätää siellä. Reaktio vain on se mikä se on, yleensä annan kuitenkin Mörrin hoitaa nää hommat. Ehkä tähän vaikutti nyt se, ettei mulla ollut edes sitä huopaa alla, se kun "vaimentaa" hieman hevosen liikkeitä.

Seuraavalla kerralla laitoin Mörrille sen Ride-on-padin, se on mun ehdoton suosikki! Menimme hieman pidemmän matkan ja ajattelin tarvitsevani pikkasen tukea reissulle. Kuten muulloinkin, aloitin talutuksella saadakseni omat lihakset lämpimiksi. Tuli sitten käveltyä paljon normaalia pidemmälle ja olin aivan hikinen tarpoessani lumessa. Piti laittaa Mörri kävelemään mun eteen irrallaan, että sain astua sen kavionjälkiin. En kuitenkaan viitsinyt selkään mennä, kun ojan kohdalla mun olisi joka tapauksessa pitänyt tulla pois selästä. Huh, sai kuulkaa jalkalihakset treeniä, jos tuo polvi pysyisi nyt paremmassa kunnossa!

Autoin Johannan ja Volfan ojan yli ja etsin sopivan kiven, mistä pääsin näppärästi istumaan kyytiin. Mörri oli heti menossa, se tykkää mennä huovan kanssa kuten minäkin. Ilmeisesti huopa vaimentaa puolin ja toisin niitä ylimääräisiä liikkeitä, enkä muuten koko reissun aikana huomannut että olisi ollut mitään ongelmia tasapainon kanssa.

Mörri innostui aina välillä ottamaan ravilla kiinni Volfaa ja yhdessä kohdassa sukellettiin isojen kuusenoksien alta ravilla minun melkein maatessa Mörrin harjan päällä. Niillä oksilla kun oli sitten lunta, enkä halunnut niitä niskaani :D

Tänään käytiin Tuulikin ja Volfan kanssa pidempi lenkki, nyt laitoin satulankin ihan. Ja hyvä että laitoin, löysimme pikkasen rallivaihdettakin! Ravi oli tosi hyvää ja paikoin otimme laukkaakin. Tiet olivat hyvässä kunnossa ja lumi narskui jalkojen alla. 

Yhdessä kohdassa Volfa lähti edellä raville kohti ylämäkeä, pidätin Mörriä vimoseen asti, sieppasin salamana harjasta kiinni ja hihkaisin "Laukka!" Ja Mörrihän lähti loivaan alamäen pari viimeistä metriä laukka-askeleella, tasaisella kiihdytti mutkaan ja mulla tuli kiire siristää silmiä ja katsoa viime tingassa että olenko mä ollenkaan keskellä hevosta! Olen, olen, wuhuu, antaa palaa poika! Kaarteessa olimme ihan vasemmalle kallellaan, Mörri vain kiihdytti ylämäkeen ja otimme Volfan kiinni muutamalla askeleella :D Oi että, olin niin tohkeissani, että tulin alas selästä ja palkitsin hevoseni porkkanapoletilla. 

Aikani käveltyä kipusin takaisin selkään (kiitos Mörri kärsivällisyydestäsi!) ja sain erinomaista ravia. Mörri lämpenee hitaasti, mutta sitten kun se on lämmennyt, vauhtia piisaa. 

Tiellä oli todella kaunista, aurinko pilkotti paikoin pilvien lomasta ja ihastelin Suomen luontoa. Että voi olla kaunista! Metsässä sama juttu, Mörrin lempipaikat olivat täynnä lunta ja heppa päristeli ja röhki, röhki ja päristeli. Se on niin onnellinen metsässä! Huomasin viime tingassa, että se erityinen kohta aina jostain syystä nostaa Mörrin laukkahalut, joten hetki mentiin lumisessa varvikossa kaatuneiden puiden juurakkoja väistellen :D Käsittämätön paikka juosta, en tiedä mikä siinä mutkittelevassa polun tyngässä oikein kiehtoo, mutta onpahan vain kiva kirmailla.

Pääsimme polvia kolhimatta takaisin tielle ja edelleen tuli varsin komeaa ravia. Nyt se oli jo sen verran isoa, etten tuota olisi ilman satulaa selvittänyt. Loppumatka meni rennosti taluttaen ja tallilla kasasin herkkuannoksen Mörrille. Mullahan on tapana antaa sapuska niin, että peruutan Mörrin ryntäitä kohti ja sen pitää väistää saadakseen ruokavadin. Mörri kuitenkin sai vainun herkusta ja herra ei luovuttanut sitten millään, hän haluaa VALKOSIPULIA!!! Nauratti, turpa ei noussut kertaakaan astiasta syömisen aikana, hyvä kun se raatsi edes hengittää! Noh, oli se sapuskansa ansainnut näin hienon reissun jälkeen! <3

Joulu lähestyy

Joulunalusaika on ollut kiireistä ja aika on soljuen mennyt kaiken maailman projekteissa. Nyt hieman rauhoittuu, kunhan vaan saisin vielä pari jutskaa Joulupukin konttiin... ;-)

Tallilla ollaan odoteltu talvea ja lunta tulevaksi, mutta eipä ole näkynyt. Tuulikilla ikävä kyllä meni selkä juntturaan, joten olemme olleet Mörrin kanssa ilman lenkkiseuraa.

Heräsin yksi aamu kesken unen ja sain hyvän idean, kokeilisin josko Mörristä olisi käsihevoseksi. Saisin liikutettua Volfankin siinä samalla, kun Tuulikki ei ole ratsastuskunnossa. Jos homma onnistuu, niin tietää sitten jatkossa että toisen voi ottaa käsihevoseksi jos jompi kumpi kaipaa liikutusapua. Kerroin ideani Tuulikille ja hän lainasi Volfaa meille vetohevoseksi.

Mietin alkuun, että miten tuo mun poika suhtautuu moiseen, onko mulla mahdollisesti käsissä riekkuponi..? Mörrillä oli kyllä ihan mielenkiintoinen ilme, kun otin ensin satuloidun Volfan käsiini ja sitten vasta riimulla varustetun Mörrin :)

Lähdimme kävelemään, talutin Volfaa oikealla ja Mörriä vasemmalla puolella. Pidin heti alkuunsa huolen, ettei mun ahne hepsukkani pääse vihreälle (joulukuussa, voi itku) ja että nyt oltaisiin oikeasti kuulolla. Pikkasen sieltä tuli marinaa, kun piti kääntyä oikealle tallitieltä, mutta pian tämä kolmikko oli jo iloisesti menossa.

Mennessä tein pari pysähdystä sanomalla "Jaa.. seeeis.." Mörri sen tietenkin tuntee, mutten ollut Volfasta ihan varma. Hyvinpä tamma tuon muisti, olen mä kuitenkin ratsastaessa sitä käyttänyt.

Päästyämme puomilla suljetulle tielle, ohjasin Volfan alempana sijaitsevalle sammalikolle päästäkseni paremmin selkään. Mörri katseli kiinnostuneena kun könysin ylös, juu tältä se Täti näyttää aina ratsautuessaan... Selässä huomasin, että jalustinhihnat olivat liian lyhyellä, vaikka olin niitä pidentänyt reilusti. Noh, mennään näillä.

Pyysin Volfaa eteenpäin ja tamma lähti nätisti, mutta Mörripä jäi kuuntelemaan kaukaisuudesta kuuluvaa moottorisahan ääntä. Riimunnaru alkoi kiristyä enkä saanut Volfaa pysähtymään ennen kuin naru oli lipsahtanut kädestäni pois. Pahus....

Ei auttanut kuin tulla alas selästä, hakea Mörri Volfan viereen, pidentää samalla ne jalustinhihnat ja kivuta takaisin ylös. Siinä vaiheessä Volfa oli aivan kypsä ja aikoi kääntyä kotiin. Pidin Mörrin narun ja yritin samalla ohjata Volfan eteenpäin, missä hetken kuluttua onnistuinkin. Tamma vain oli kiukkuinen, sen asenne oli "Mun työsopimuksessa ei lue mitään tällaista, ei edes pienellä präntillä! En ole kirjoittanut nimeäni vapaaehtoiseen ruunien juoksutukseen!"

Kun olimme menneet hetken matkaa ihan nätisti, käänsin nyrpeän ratsuni kotiin päin. Siitäpä alkoi päristely, onnellinen tamma oli melkein töltissä kun pääsi takaisin kotiin! :D

Maltoimme kuitenkin pysyä käynnissä ja pyysin hidastamaan ja sitten pysähtymään. Ajattelin palkitsevani hevoset, mutta tein sen väärässä järjestyksessä palkitsemalla Volfan ensin. Saatuaan porkkanaviipaleen tammukka nimittäin totesi että "Kiitti ja moi!" ja lähti kauheaa vauhtia kävelemään. Muistetaan seuraavalla kerralla!

Pääsimme hyvin suljetusta puomista ohi, pidensin riimunnarua Mörriä varten varmuuden vuoksi. Mörrin musta riimunnaru on Annikalta saatu ja se on tosi hyvä talutuksessa päässä olevan paksumman kohdan vuoksi. Nyt narun pää roikkui kuitenkin puoli metriä mun kädestä, kun Mörri tuli vieressäni kuin täydellisen issikan kuuluukin. Loppuosa narusta oli löysällä ja mulla oli tosi hyvä fiilis.

Volfalla sen sijaan oli edelleen kiukkua ilmassa, sitä rassasi suuresti vierellä kävelevä Mörri! Tuon pahuksen ruunan kuuluu tulla hänen perässänsä tai pahemmassa tapauksessa edellä, mutta ei todellakaan siinä vierellä! Esiintyi luimimista, jolloin Mörri jättäytyi taaemmaksi lepytelläkseen pahasti närkästynyttä Volfaa. Pyysin kuitenkin ihan pienellä ranneliikkeellä Mörriä vierelle, jolloin poika toi turpansa mun polvan kohdalle. Täydellinen!

Yhdessä kohdassa Volfan piti hidastaa tiellä olevien kivien takia ja Mörri käveli reippaasti ohi. Edelleen pienellä ranneliikkeellä pyysin hidastamaan ja kas, pian oli Mörri taas turpa oikeassa kohdassa. Upeaa!

Siinä tuli mieleen, että Islannissahan hevosia juoksutetaan usein niin, että ratsukon vasemmalle puolelle on kiinnitetty yksi käsihevonen, jolle on laitettu juoksutusvyö. Siihen on kiinnitetty vuorostaan toinen käsihevonen ja näin kaikki kolme saavat liikuntaa. Mörrin pää oli juuri samassa kohtaa kuin juoksutusvyö tai satulavyö, eli takuuvarmasti poikaa on liikutettu kotimaassaan 90-luvulla samalla tavalla. Niin helposti se nimittäin sujahti käsihevosen rooliin!

Piti tulla alas Volfan selästä, kun tie alkoi olla jäässä. Palkitsin molemmat ja hymyilin leveästi, taas pääsi Mörri yllättämään! Mutta niin yllätti Volfakin, en ehkä olisi siltä uskonut noin vahvaa ärsytyksen tunnetta. Sen mielestä hän menee ensin ja muut tulee perässä, varsinkin tuollaiset ruunan rupsukat, jotka kuvittelevat itsestään liikoja... Volfa on aika vakava tamma, joka haluaa rutiineja rutiineja rutiineja. Tämä taisi sekoittaa rouvan pakan täysin, varsinkin kun sillä ei ole huumorintajua laisinkaan. Niinhän se menee, että tammojen pitää olla vakavampia, kun nuo Ollilan Orhit ja muut eivät ota elämää tosissaan ;-)

Tänään sitten ajattelin kokeilla uudestaan tätä hommaa. Mietin, että lähteekö Volfeliina mun kanssa yhtään minnekään enää ikinä, mutta kiltisti se lähti. Lupasin kyllä, että jos rouva on yhtä kiukkuinen kuin viimeeksi, niin ei ole pakko lähteä kolmatta kertaa meidän kanssa, tää ei vaan ole sitten Volfan juttu. Mörri pysähteli alkuun ja selitti että olisi halunnut toiseen suuntaan, mutta kerroin että me tarvitaan rauhallinen tienpätkä, missä mä nousen Volfan selkään. Syvään huokaistuaan Mörri lähti meidän tyttöjen kanssa.

Tein niin, että vein autottomalla tiellä hepsut vierekkäin pientareen viereen ja nousin siinä selkään. Yritin kiivetä Volfan kyytiin, mutta neiti on pikkasen korkeampi kuin Mörri ja kun ponnistin, satula kierähti. Tämä on tää mun satulavyö-kompleksi, unohdan kiristää sen... Kiristettyäni satulavyön otettiin selkäännousu uudestaan ja siinä vaiheessa huomasin että se vihreälle pääsy oli VIRHE. En meinannut saada Mörriä pois sieltä ja jouduin komentamaan jo ihan kunnolla.

Volfa halusi liikkeelle töltissä ja pidättelin sitä hieman että Mörrikin kerkiää mukaan. Vauhtiin kun päästiin, homma alkoi sujua mainiosti. Mörrillä vaan oli vaikeuksia pysyä mukana reippaasti menevän Volfan kanssa :D Hidastin Volfaa ja se kuunteli oikein hyvin. Pysäytinkin vielä varmuudeksi, juu homma pelittää.

Puomin jälkeen ajattelin että kun Volfalla oli kiire, mutta jarrut löytyy, niin kokeillaan sitä tölttiä. Pyysin tölttiä ja Volfa siirtyi pehmeälle hitaalle töltille ja päristeli mennessään. Mörri innostui ja otti raviaskeleita, jolloin Volfa lisäsi vauhtia ja homma meni passitahtiseksi. Ennen kuin kerkesin korjata, tamma vaihtoi raville. En meinannut millään päästä rytmiin Mörrin naru toisessa kädessä, varsinkaan kun olen tottunut oman hevoseni varsin tasaisen pitkään raviin. Volfa huomasi ettei ihan Täti ole elementissään ja siirtyi takaisin töltille. Hyvä tyttö! :)

Loppumatkalla otimme pieniä pätkiä töltillä ja päristelimme kaikki kolme. Käyntijaksoilla huvitti Mörri-rukka, Volfa paineli sen verran vauhdilla että mun hepsukkani joutui ottamaan välillä ravia pitääkseen riimunnarun löysällä! Volfa ei kuitenkaan osoittanut niin paljoa ärsyyntymisen merkkejä Mörrin tullessa rinnalle, eli taitaa olla tottumiskysymys.

Alas tulin kuten viimeeksikin, eli ottamalla jalat jalustimista pois. Volfa pysähtyi kauniisti ja oli tohkeissaan odottamassa porkkanapalaa. Kehuin kumpaakin hevosta, kyllä tää tästä vielä lutviutuu, kun kaikki osapuolet totumme asiaan. Mulle tämä oli aivan uusi kokeilu, Volfalla vaatii pikkasen lisää tottumista ja Mörri oli kuin kala vedessä, sillä oli suorastaan hauskaa!